Kevään (ja lukuvuoden) lähestyessä loppuaan tulee armotta vastaan useita koulutehtävien deadlineja, tenttipäivämääriä ja koulukirjojen myöhästymisilmoituksia. Hiljalleen alkaa näyttää siltä, että takana on enemmän ajoissa tehtyjä tehtäviä, kuin jo myöhästyneitä ja tekemättömiä.
 
Kursseista ansaittuja opintopisteitä odotellessa alitajunta antoi oman vastineensa näille suoritettaville koulutehtäville. Ne saivat minut unelmoimaan hieman erilaisesta koulunkäynnistä.. vai pitäisikö puhua painajaisviitteisestä uneksimisesta.

Luokkahuone sijaitsee lasitetussa huoneessa, kuin terassi jota ympäröi kokoseinämän parvekelasi. Lasien läpi taittuva aurinko valaisee niin, että pöytien päällä olevien valojen kajo on vain heikosti kellertävä ja haalea heijastus pöydän maitolasia vasten.

Huoneessa kanssani ovat tyttö ja poika, jotka ovat luokkatovereitani, mutta myös vakaa pari keskenään. Seurustelu ei näy heidän välillään selkeästi, mutta heidän välilleen ei synny yli puolen metrin rakoa, vaan heidän liikehdintänsä - jopa heidän hengityksensä - on yhteinäistä. Mitä lähempänä he ovat toisiaan, sitä iloisempi, mutta rajoittunut, hymy nousee heidän kasvoillensa.

Opiskelutehtävänämme on valmistaa muuntautuva koirageeni, josta voimme tutkia kehitystä. Halutessaan opiskelija sai muokata geeniä niin, että solumuunnoksesta huolimatta, voidaan solukertymän antaa jakautua ja kasvaa eläväksi koiranpennuksi asti. Tämä on onnellinen uutinen, tosin vain niille jotka ovat suunnitelleet ns. perheenlisäystä kuten opiskelijaystäväpariskuntani. Heidän tekemistään solumuunnoksista kasvoi kolme pientä, mutta alastonta haukkuvauvaa, joiden ulina sai iloisen hymyn lisäksi aikaan myös suojelevat silmät. Sellaiset silmät, joiden katse ei herpaannu hetkeksikään vaan aina jossain nurkassa on tilaa myös noiden pentujen seuraamiselle.

Minun tarkoituksenani oli viedä muunnettujen solujen kehitys pitkälle, mutta tuhota ne ennen syntymistä. Liiallinen uteliaisuuteni ja pitkittynyt opiskeluaikani kostautui. Raportistani tuli täydellinen ja kattava, mutta oli liian myöhäistä tuhota kehittynyttä pentua. Pentu oli muuntautunut kasvamaan nopeasti. Huomattavasti odotettua nopeammin. Tämän vuoksi sekunneissa syntymästä pennun vaaleanpunaiselle iholle alkoi kertyä ruskeaa kiiltävää karvaa ja sen lihakset kehittyä. Samanaikaisesti sen silmät avautuivat ja katse tarkentunut.

Yritin päästä pennusta eroon, mutta leimautuminen oli ehtinyt jo tapahtua. Hajuni ja ulkonäköni, jopa äänensävyni houkutteli sitä kohti minua. Pieni pennunrääpäle kiipesi hartioillani ja käsivarsillani, vaikka yritin pyristellä sitä irti minusta. En tahtonut sitä. Paniikki siitä, että en voisi antaa syntynyttä pentua pois kasvoi..

..kunnes heräsin miettimään, että oliko unessani taaskaan mitään järkeä.