Hiekkatien pinta levittää tomuaan ympärillemme ajaessamme leikkimielistä kisaa ystävien kanssa. Tarkoituksenamme on vietää mukava mökkiviikonloppu luonnon rauhassa isommalla porukalla. Edellä ajaneesta autosta nousee mökin pihalla tuttuja kasvoja. Jokainen heistä mielittyni ystäviä, jotka eivät ole koskaan olleet minua kohtaan erityisen suopeita. Ehkä tämän viikonlopun on tarkoitus muuttaa heidän käsitystään minusta.

Tutustuminen paikkoihin on suoritettu nopeasti ja saitsiingin loppuvaiheilla käymme läpi myös varaston tilat. Varasto muistuttaa suurta autotallia, mutta erilaisilla tavaroilla. Seinillä on kirveitä, köyttä ja vesiletkua. Ikkunat ovat korkealla ja keskellä betonilattiaa on suuri kaivonkansi. Omituisinta on kuitenkin katossa roikkuva kuormaliina, joka on kiinnitetty vaijeriin. Liinasta on muotoiltu ihmisen istuttava. Pojat selittävät minulle, että kiristämällä liinaa saan liikutettua itseäni eteenpäin ja mukana olevia painoja vetelemällä pääsen nousemaan kohti kattoa tai laskeutumaan maahan. Totean miehille, että katossa kulkevan vaijerin avulla olisi liikkuminen kuormaliinalla vähemmän työlästä. Poikaystäväni on samaa mieltä kanssani ja lähtee hakemaan vaijeria.

Muutamia minuutteja myöhemmin huomaan kiristäneeni kuormaliinan liian kireelle itseni ympärille enkä pääse liinasta irti. Huudan pojista apua, mutta heitä ei näy missään. Kohdistaessani katseeni ikkunaan kohtaan kolme eri käsiaseen piippua. Jokainen niistä on suunnattu kohti minua. Aseiden takana näen tutut kasvot, joiden ystävällisyys on kadonnut ja joista heijastuu enää vain valta. Ymmärrän joutuneeni ansaan, joita nämä miespuoliset ystävämme ovat minua varten suunnitelleet.

Olen viettänyt varastossa useita tunteja ja se muistuttaa jatkuvasti yhä enemmän autotallia. Ympärilleni on ilmestynyt ämpäreitä ja tynnyreitä. Tynnyrit ovat peitetty oranssilla pressulla ja yhden tynnyrin sisältä kuuluu liikettä. Olen päässyt irti liinasta ja uteliaisuuteni voittaessa menen katsomaan tynnyrin sisältöä. Lintu. Tietenkin. Varis on ruskea ja loukannut itsensä. Ilmeisesti siiven, sillä lentoon lähteminen on vaivalloista ja ontuvaa. Pelkään sen satuttavan itsensä vielä pahemmin sen poukkoillessa ympäri seiniä ärtyneenä. Minun on saatava lintu kiinni.

Poikaystävä on palannut ja tulee päästämään minut yhdessä poikien kanssa pois vajasta, jonne minut oli teljetty. Lintu repii itsensä irti pitelystäni huolimatta ja karkaa, mutta katsoessani lintua näen vain metsän reunasta kävelevän kasan karvaa. Meitä kohti tulee se jokin, jonka jalkojen ja kasvojen ympärillä on paksu poron karvaa muistuttava turkki ja suuret silmät sekä selkeä suu. Sen lyhyet karvaiset jalat loppuvat kotkan kynsiä muistuttaviin piikkeihin. Sen olemus on matala ja muistuttaa laatikkoa. Huomaan pelkääväni sitä.  Saman aikaisesti tunnen luodin selässäni. Minut on ammuttu vajan taakse. 

"Luodin aiheuttama" kipu johtui jälleen lihaskrampista ja huomaan olevani hereillä. Aamuviideltä on pimeää. Aika alkaa uneksimaan jostain ihan muusta.

Näin jälkikäteen ajatellen on pakkoa sanoa, että tuo karvainen otus oli lähinnä huvittava ja muistutti lapsuuden kodissani olevaa koriste-esinettä.