Maanantai 19.12.

Iso-Britannia odotti minua kuumeisesti, mutta lentokentällä päätänkin muuttaa suunnitelmiani ja lentää suoraa Australiaan. Kaikken sen kuivuuden keskellä tajuan olevani pulassa, sillä minulla ei ole viisumia. Jäisin Australiaan. Ymmärtäessäni tämä uni sai seuraksensa painajaismaisia elementtejä, kuten varkaita, pimeitä kujia ja eksymiseni.

Australiaan eksymisestäni olisi voinut kertoa yhtä jos toista, mutta tänään haluan jakaa myös arkistojen aarteita.

Loppuvuodesta 2010 meillä oli työyö, jonka kiirettä en ollut maistanut aiemmin. Sillä oli seurauksensa.

Työpaikallani meidän työskentelytilassamme joku raahaa ruumista pois. Selkeästi kohti takahuoneessa sijaitsevaa ulko-ovea. Ajattelen kyllä asiaa, mutta voin vain todeta, että en ehdi puuttua asiaan. Ruumiin rinnassa on suuri aukko. Hänet on selkeästi ammuttu. Poisviejä omaa kaikki murhaajan stereotypiset tuntomerkit, kuten mustat nahkahansikkaat ja henkilöllisyyttä suojaavan naamion. Asetta unohtamatta. En vain vieläkään ehdi puuttua, joten kohautan hartioita. Murhaajan päätettyään työnsä tarjoilen hänelle kahvia, johon hän haluaa maitoa mutta ei sokeria. 

Herätessä minut taisi täyttää epätoivo omasta epäinhimillisyydestäni johtuen, mutta näin myöhemmin en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Surkuhupaisaa, että olen antanut kaiken sen tapahtua silmieni alla.

Onneksi se oli vain unta. Vain pahaa unta.