Unissani on ollut viikon verran toistuvia elementtejä. Olen jättänyt suosiolla muut älyttömät hevosunet väliin.
Mikä ihme niissä hevosissa viehättää, että saan ne aikaiseksi tulla uniini?

Kamalan pimeää. Kello 03:01. Rangaistus siitä, että on käynyt ajoissa nukkumaan. Taitaa olla vihdoin aika luopua hevosunista ja jatkaa yöllisiä bileitä erilaisissa tunnelmissa.

Seiniä päällystää vanhat koristetapetit, joiden kuvio on tehty sametista. Katosta roikkuu kynttelikkö, jonka neljästä kynttilästä yksi on jo sammunut. On kovin pimeää. Sisustuksen harmoonisen tumma tunnelma huokaa yhdessä seinien lilahtavien samettikoukeroiden kanssa. Lopetin unen alussa työvuoroni yökerhossa ja saavuin tähän pisteeseen kulkien tietämäni henkilön takapihan kautta.

Näen huonetta hiljalleen enemmän ja tunnistan sen isovanhempieni taloksi. En ole enää yksin vaan kulkiessani talossa lähestyn hiljaisia ääniä. Oven takaa löydän isosiskoni, jonka sylissä pieni tyttö. Isosiskoni on väsynyt ja tahtoisi mennä seurustelemaan muiden kanssa, mutta tyttö itkee. En voi vastustaa tuota pientä rääpälettä ja lupaudun huolehtimaan tytöstä.

Hän on kovin pikkuinen. Korkeintaan 40cm pituinen. Tyttö on puettu pieneen vaaleanpunaiseen pipoon ja keltaiseen virkattuun huiviin. Pystyn tuudittamaan häntä yhdellä kädellä ja hiljalleen itku muuttuu hiljaisuudeksi ja hänen kirkkaan siniset silmänsä väsyneiksi. Saan tytön uneen ja lasken hänet voitonriemuisena pieneen pinnasänkyyn, joka on viety isäni vanhaan huoneeseen. Katselen kauneutta hetkisen, kunnes ukkini tulee kovaäänisesti ovelle toteamaan tytön nukahtaneen. Juuri nukahtanut tyttö on jälleen hereillä ja hänen nukuttamisensa alkaa alusta.

Uskon, että olisin voinut uneksia tytön nukuttamisesta ja hänen katselemisestaan kauemminkin, mutta sain herätä todellisuuteen kuullessani naapurini töihin lähtemisen. Hemmetti, pian olen jo myöhässä koulusta. Taas.

Suloiseen nyyttiin ihastunut torkku toivottaa hyvää huomenta.