Säännöllisemmillä yöunilla ja vähemmillä rikosjännäreillä rauhoittuvat minunkin uneni, minkä vuoksi uusia unia on tullut julkaistua aiempaa harvemmin. Viimeaikaisista unista muistamani pätkät ovat melko merkityksettömiä. Ilman siirtymiä, kohtauksia tai juonta.

Kuluneen viikon alussa uneksin ohjaavani mainosta. Isäni kanssa istuimme olohuoneen sohvalla ja katselimme televisiota, josta tuli uuden realityseikkailun mainos. Ohjelmaflipissä huvipuistolaitetta muistuttavaan heilurilaitteeseen oli sidottu päälle kaksikymmentä ihmistä huivilla vuorattuine päineen ja joukkueen väriä huokuvine paitoineen. Jokaisella kameraa lähestyvällä heilautuksella ihmiset suosittelivat katsomaan ohjelmaa X kanavalla tämä joka ilta samaan aikaan. Ilmaisin mielipiteitäni isälleni, kunnes lopulta olinkin paikan päällä ohjaamassa ja parantelemassa mainosta. Kuvaus tehtiin uudestaan ja uudestaan, sillä aina jonkun huivi oli irrallaan tai sanoma ajoitettu väärin. Uneni koostui siis toistosta, jossa näin mainoksen yhä uudestaan ja uudestaan.

Samaisena yönä uneni pakottavat minun pohdiskelemaan ja miettimään elämää ennen kuin pääsen nauttimaan herkullista aamupalaa. Hyisen pakkasen kuuraaman maiseman sijaan sain hieman lämpöä ja kesäaurinkoa muistoihini, mikä on mukavaa vaihtelua näihin hyytäviin ilmoihin.

Katselen merta. Vesi on juomaveden kirkasta ja näkyvyys on pohjaan saakka selkeä. Vene lähestyy hitaasti rantaa, jolle nousen katselemaan kaikkea sitä, mitä merenpohja kätkee sisälleen. Olen yksin lämpimässä kesäillassa, vaikka tiedänkin veneessä olleen minun lisäkseni muitakin, sillä en ajanut venettä itse. Hiljaisuus ja laskeva ilta-aurinko tekee tunnelmasta meren tasaista pintaakin tyynemmän. Jään puiselle laiturille pohtimaan merenpohjassa olevien erinäisten esineiden, kuten rutistetun siideritölkin, miesten partahöylän ja lasten kolmipyörän, tarinoita. Milloin esine on haluttu piilottaa mereen, milloin tyrskyt ovat vieneet tavaran omistajaltaan.