Tuskallinen siirtymä. Pakko nostaa jalka ylös, sillä kipu tekee minut hulluksi. Asteittain kipu hellittää ja jalan väri palaa normaaliksi.

HETKINEN. Mitä ihmettä!? Aamu on aikaisessa. Herään puoli seitsemältä näihin ajatuksiin. Tutkin jalkaani, joka voi oikein hyvin. Aika muistella, mitä tapahtuikaan ennen heräämistä..

Jalkani ovat väsyneet. Minun täytyy siitä huolimatta kulkea vielä yksi siirtymä. Yritän parhaani, mutta olen silti viivyke heille, jotka kulkevat matkaa kanssani. Jalan paino kasvaa ja minun on pakko pysähtyä. Näytän yhdelle heistä jalkaani, jota ympäröi enemmän vanhan puun kaarna kuin minun oma ihoni. Sen aiheuttama kuorma ei anna minun jatkaa matkaa, joka tulisi siirtyä viipymättä. Terveemmällä jalallani raaputan pintaa, jolloin kaarna jalastani irtoaa kuin mädäntyneen puun kerrokset - suurina murentuvina paloina. Sen sijaan, että kuoren alta paljastuisi terve iho, minua vastassa on verestävää lihaa.

Ilman suojakerrointa jatkan matkaa kävelykeppien kanssa. Vihdoinkin, kun pääsen perille minun on käytävä makuulle sillä minua huimaa. Kipu jalassa yltyy minun pyytäessäni kipulääkettä. Jalkani väri on mustelman sinikeltainen. Nostan jalan ylös ja tunnen muuta ruumista kohti pakenevan veren, jolloin kipu helpottuu. Lasken jalan takaisin alas ja kipu saavuttaa jalan taas. Nostan jalan uudestaan ylös. Kipu on kohta poissa.