Ai mitä seesteisemmän päivän vietän sitä sekavammat unet saan koettavaksi. Ei reilua yhtään.
Kun heräsin, päässäni soi vain "tonttu-ukot hypikkää, nyt on riemu raikkahin aika". Alitajunta vähän armoa, nyt on vasta SYYSKUU!

Erinäiset sekavat tapahtumat vuorottelevat ilman, että niistä saa otetta. Kuitenkin, kun tempo rauhoittuu seurattavaksi ja ymmärrettävään muotoon on lopputulos tämä:

Olen ulkomailla ystävien, uusien ja vanhojen opiskelutovereiden sekä ventovieraiden ihmisten kanssa lämpimässä. Tunnelma on rento ja juhlintaa täynnä. Useimmat nostattavat tunnelmaa entisestään nostalgisilla lauluilla ja komitragedisilla kertomuksilla omasta elämästään. Viihdyttävät kanssaolijoita. Kädessämme on siniristilipulla varustettu ranneke, jotta meidän tunnistetaan olevan Suomesta tulevia lomailijoita. Rannalla olevilla ihmisillä on samanlaiset. Tunnista rannekelippujen väreistä Norjan, Ruotsin ja Tanskan värit. Käymme keskustelua Norjalaisten lomailijoiden kanssa. He ovat tulleet nauttimaan auringosta ennen talven kaamosta, samoin kuin mekin, ladatakseen akkuja. Suuri joukkomme kuitenkin kutistuu hiljalleen, sillä kotiinlähdön aika saavuttaa meistä jokaisen vuorollaan.

Saapuessamme Suomeen nimenhuudossa selviää, että puuttuvia matkalaisia on ainakin kaksi. Heidän olisi pitänyt olla kanssamme samalla lennolla ja kovaa vauhtia kotiutumassa. Matkan järjestäjät alkavat soitella erinäisiin lähetystöihin ja järjestöihin, mutta kadoksissa olevia matkaajia ei kuitenkaan saada tavoitetuksi. Osa meistä hyväksyy, että heitä ei ehkä milloinkaan enää tavoiteta. Se osa joukosta, joka uskoo sankareiden paluuseen järjestävät omat etsintänsä, joillaisia julkinen taho ei voi tai tahdo suorittaa.

Aika kuluu ja pian epävirallisten etsintöjen tuloksena kadonneet tavoitetaan australialaisen rikollisliigan kautta. Nimike kadonnut vaihtuu nimikkeeksi panttivanki. Järjestö pitää heitä itsellään eri yksiköissä. Se missä yksikössä he milloinkin sijaitseva on vain arvuuttelua. Tässä kohtaa kuuntelen paljon puheita ja tunnen ahdistusta heidän tilastaan samanaikaisesti kun näen australian kartan, jossa kadonneiden olinpaikan kertovat liput vaihtelevat sijaintijaan.

En pidä tällaisesta kaaoksesta selkeästi, kun ilman sen kummempia selityksiä pääsen juhlistamaan voittoamme panttivankikriisissä. Panttivangit on saatu kotiin ja eheytettyä juhlintakuntoon. Juhlien tunnelma on sekava ja osallistujamäärä on valtava. Ohjelmassa on joululauluja ja perinteistansseja alkoholin vilkastuttamalla tahdilla ja tasapainolla. Juhlijoiden käytöstavat ovat mitättömät, lasagne on syöty loppuun ennen viimeisten jonottajien vuoroa. (Tilalle sai muuten jauheliga-juusto-nachosipisilasagnettea.) Juhlien sokeripitoinen jälkiruoka on huumaavan hyvää ja sen koristenompparellit sinisiä. Hiljalleen unen toiminta vaihtuu vaiheeseen herääminen ja ne joululaulut kaikuu kammottavasti päässäni - mutta mitäs pienistä, pääasia että jollain on hauskaa! 

Tämä kidnappaus-draama on seurausta Liza Marklundin viimeisimmästä lukemastani teoksesta Panttivanki ja matka selkeästi voittamastani ja nauttimastani Turisti-reissusta, mutta mistä tää pikkujoulumainen juhlinta tuli. Nii-i. Just.